keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Naši - kymmenen hengen uhkamielenosoitus

Suomessa, jos missä, on helppo tuottaa uutisia Venäjään liittyen. Ei tarvita kuin hyvin jo ennakkoon maalattu uhkakuva siitä, että Venäjän federaation pitkä käsi vaikuttaa taustalla, voidaan saada lukijakiinnostavuutta melko arkipäiväiselle tapahtumalla, millä saadaan kustannusedullisella tavalla aikaan otsikot ja kävijöitä.

Tämän kaltainen uutisointi ei ole enää uutinen eli uudesta tapahtuneesta kertominen, vaan eräänlainen kulttuuritapahtuma, jolle tilataan etukäteen silminnäkijät, katsojat, kuulijat ja jopa arvostelijat.

Suomessa on levinnyt käsitys, jonka mukaan Demokraattinen antifašistinen nuorisoliike Meikäläiset (Молодёжное демократическое антифашистское движение «Наши», Molodjožnoje demokratitšeskoje antifašistskoje dviženije "Naši") on Venäjän federaation johtavan puolueen, hallituspuolue Yhtenäinen Venäjän, nuorisojärjestö. Näin asia ei kuitenkaan ole, vaan Euroopan kansanpuolueiden järjestön kautta Euroopan kristillisdemokraattisiin puolueisiin kuuluvan Yhtenäisen Venäjän nuorisojärjestö on Yhtenäisen Venäjän nuori kaarti (Молодая Гвардия Единой России, Molodaja Gvardija Jedinoi Rossii).

Nuori kaarti on Venäjän keisarikunnan armeijaan liittyvä käsite, joka tarkoitti kunnostautunutta joukkoyksikköä, yleensä pataljoonaa tai rykmenttiä, mistä nimitys periytyi Neuvostoliiton aikana tarkoittamaan kunnostautunutta nuorisojoukkoa. Suomen suuriruhtinaskunnassa 1829 Suomen Opetustarkk'ampujapataljoona sai nuoren kaartin arvon ja samalla siitä tuli Henkivartioväen 3. Suomen Tarkk'-ampujapataljoona , joka osallistui 1831 Puolan kapinan kukistamiseen.

Uutiset aloitti Euroopan parlamentin vaaleihin osallistumisestaan ilmoittanut valtiotieteiden tohtori, Helsingin yliopiston oikeussosiologian dosentti ja Turun sekä Joensuun yliopistojen kriminologian dosentti Johan Bäckman Uuden Suomen verkkopäiväkirjassaan 15.3.2008 julkaisemalla järjestettävään tapahtumaan liittyvän lehdistötiedotteen:

Suomen tiedotusvälineille

Julkaisuvapa: heti

Kremlin tukema venäläinen nuorijärjestö Nashi osoittaa mieltä Helsingissä 23.3. Viron lähetystön järjestämää konferenssia vastaan, joka venäläisten mielestä on Venäjä-vastainen. Myös Virossa toimiva nuorisojärjestö Yövartio osallistuu mielenosoituksiin.

Venäjä valtapuolue Yhtenäinen Venäjä on ottanut poikkeuksellisen jyrkästi kantaa Viron lähetystön Helsingissä 23.3. järjestämää tilaisuutta vastaan. Yhtenäisen Venäjän mielestä kysymys on natsismin ihannoimisesta.

Mielenosoitukset liittyvät Viron lähetystön Helsingissä isännöimään seminaariin, jossa keskustellaan kommunismin rikoksista virolaisia vastaan. Nuorisojärjestöjen mielestä kysymys on venäläisvastaisesta ja russofobisesta propagandasta sekä natsismin rikosten vähättelystä.

Samana päivänä 23.3. kello 12 nuorisojärjestöt järjestävät Suomen tiedotusvälineille lehdistötilaisuuden. Tilaisuuteen osallistuu tiettävästi venäläisiä historioitsijoita ja Venäjän duuman jäseniä sekä venäläisten nuorisojärjestöjen johtoa.

Venäläiset nuorisojärjestöt aikovat osoittaa mieltä Sofi Oksasen ja Imbi Pajun kirjan esittelytilaisuuden yhteydessä kello 15 Sanomatalolla sekä sen jälkeen kello 17 alkavassa Viron lähetystön isännöimän seminaarin yhteydessä Orion-elokuvateatterissa.

Tapahtumaan liittyen mieltä osoitetaan samaan aikaan myös Tallinnassa Viron ulkoministeriötä vastaan ja Moskovassa Viron suurlähetystöä vastaan.

Venäläisten nuorisojärjestöjen mielestä Viron lähetystön Helsingissä järjestämät tilaisuudet sisältävät rasistista venäläisiä vastaan suunnattua propagandaa.

Lisätietoja: dosentti Johan Bäckman, 040 503 5474


Bäckman huolehti siitä, että asia kytketään nimenomaan Yhtenäiseen Venäjään liittämällä lehdistötiedotteeseen vielä kaksi linkkiä Yhtenäisen Venäjän tiedotukseen.

18.3.2009 12:24 julkaistiin verkkopäiväkirjassa vielä toinenkin lehdistötiedote, eräänlainen kutsu:

Lisätietoa antifasistien mielenosoituksesta Viron lähetystön järjestämiä tilaisuuksia vastaan

Helsingin poliisilaitokselle on ilmoitettu neljän antifasistisen järjestön Helsingissä 23.3. järjestämistä mielenosoituksista Viron lähetystön järjestämiä tilaisuuksia vastaan.

Viron lähetystön tilaisuuksissa mielenosoittajien käsitysten mukaan kiihotetaan kansanryhmää vastaan ja levitetään laitonta Venäjä-vastaista propagandaa. Viron lähetystö on mm. aikeissa esittää latvialaisten uusnatsien valmistaman ”The Soviet Story”-elokuvan, joka on tunnetusti monilta osin väärennös. Viron lähetystön järjestämien tilaisuuksien pääidea on valheellisesti syyllistää venäläisiä ja siten legitimoida venäläisten sorto Virossa eli Viron apartheid-politiikka.

Mielenosoituksiin ja niiden järjestelyihin osallistuvat Venäjän Nashi-nuoret, Viron Yövartio (Nochnyi dozor), Viron antifasistinen komitea ja Suomen antifasistinen komitea.

Oheisessa Youtube-videossa Nashi-nuorisojärjestön komissaari Mark Siryk kertoo tulostaan Suomeen 23.3.: http://www.youtube.com/watch?v…annel_page

Helsingin mielenosoitukset ovat 23.3. ovat viime päivinä olleet Venäjällä valtakunnallinen uutinen. Useissa medioissa on kerrottu siitä, että Viro aikoo näillä tilaisuuksilla avata uuden rintaman informaatiosodassa Venäjää ja venäläisiä vastaan käyttämällä hyväksi Suomen maaperää.

Myös Venäjän valtapuolue Yhtenäinen Venäjä on ottanut voimakkaasti kantaa Viron lähetystön toimintaa vastaan. Yhtenäinen Venäjä ei kuitenkaan ole mielenosoituksien alkuunpanija. Mielenosoituksista on sovittu spontaanisti suomalaisten, virolaisten ja venäläisten kesken.

Mielenosoittajat järjestävät 23.3. kello 12.00 lehdistötilaisuuden Suomen tiedotusvälineille. Lehdistötilaisuuden tapahtumapaikka on:

Finlandia-talo, Kokoustila AINO
Mannerheimintie 13 e
00100 Helsinki
Kulkuohje: Pääsisäänkäynti ovi M3 ja mikäli saavutte autolla, niin sisäänkäynti on Töölönlahden puolelta ovi K3.

Lisätietoja:

Johan Bäckman, 040 503 5474

Näistä aineksista: Venäjästä, Virosta, uhkakuvasta ja ennakkomainoksen kaltaisista lehdistötiedotteista alkoi olla uutisen ainekset koossa:

Uusi Suomi 18.3.2009:
  1. Pahamaineiset nashit Helsinkiin
  2. Supo nashien Helsingin-retkestä "Olemme kuulleet huhuja"
  3. Viron Nashi-väite: Tämä on vain mediatemppu
Uutista siis kaulitaan ja käännetään. Ydintarinana on Venäjän uhka, kääreenä vironvenäläisten ihmisoikeuset Virossa ja höysteenä se, että näyttämönä on Helsinki, jossa sivullinen suomalainenkin voi Venäjän vaikutuksesta tulla mukaan vedetyksi puolueettomana suurvaltojen välisiin ristiriitoihin: Venäjän ja Yhdysvaltain väliseen dialogiin Länsi- ja Itä-Euroopan NATO-rajasta.

Topix.net :stä selviää tapahtuman kansainvälinen levitys. Ainoa maininta, joka on tarttunut, ei ole minkään APF:n, Reutersin eikä CNN:n, vaan halldor2.blogspot.com :sta , verkkopäiväkirjasta A Step At A Time - Reflections on the world post-9/11 . Verkkopäiväkirjanpitäjä esittelee itsensä brittiläiseksi kirjoittajaksi, kääntäjäksi ja muusikoksi, joka osallistui vuosia kylmää sotaa koskevaan keskusteluun ja jolla on taipumus nähdä maailman nykyiset ongelmat jatkona vanhalle yleiselle taistelulle tyranniaa ja sortoa vastaan. Näkemys on universaali ja inhimillinen. Erityisesti Venäjään liittyen brittiläinen mielipidekirjoittelu alkoi nähdä Moskovan uhkana jo Iivana IV Julman aikana 1500-luvun jälkipuolella. Alkukielellä Ivan IV:n epiteetti ei ole Julma niin kuin suomeksi eikä Terrible ("Hirveä") niin kuin englanniksi, vaan lähinnä Ankara. Jokaisen maan oma historiankirjoitus tukee sen omia käsityksiä kustakin hallitsijasta, missä aina ei ole harjoitettu riittävää lähdekritiikkiä.

Uusia uutisia A Step At A Time:en toimittaa skottiniminen David McDuff. Hän oli löytänyt uutisen Suomalais-venäläiseltä kansalaisforumilta edellisen päivän uutisesta:

Putin-Jugend in Helsinki

The Russian government-supported youth movement, Nashi, plans to hold demonstrations in the Finnish capital, Helsinki, on 23 March 2009 against a seminar organised by the Estonian Embassy in Helsinki. Johan Bäckman, leader of the self-declared “Finnish Anti-Fascist Committee” (Safka), said Estonia’s pro-Moscow Nightwatch (Nochnoy Dozor) organisation will also take part in the demonstrations. The organisers of the planned demonstration repeat Kremlin’s assertion that the seminar, Fear Behind the Wall, is “anti-Russian” and “pro-Nazi.”

The Estonian Embassy will organise the seminar in cooperation with the Latvian and Lithuanian embassies, Finnish book publisher WSOY, and Finland’s National Audiovisual Archive (KAVA). The seminar will mark 60 years since the March deportations in Estonia and 20 years since the fall of the Berlin Wall and the Iron Curtain. Political scientist Iivi Anna Masso will interview authors Imbi Paju and Sofi Oksanen, editors of the article compilation, “Fear Behind Us All.”

Speaking on Russia’s state-run First Channel, Johan Bäckman claimed that “anti-Russian forces” have spread their activities from the Baltic States to Finland. He claimed prized Finnish author Sofi Oksanen and Estonian-born political scientist Iivi Anna Masso were spreading “fascist, pro-Nazi propaganda” in Finland. Bäckman characterised the series of documentary films, “Fear Behind the Wall,” to be screened at the Finnish National Audiovisual Archive’s Orion cinema, as a series of “anti-Russian films”.

Bäckman has made numerous provocative statements against Estonia and in support of Kremlin policies. He has published books that are uncritically supportive of Russia’s official party line and denigrating Finnish critics of the regime in Moscow. Bäckman’s novel, “Saatana saapuu Helsinkiin,” smeared late journalist and human rights activist Anna Politkovskaya and Finnish critics of Putin’s rule; the book “Pronssisoturi” accompanied Moscow’s anti-Estonian campaign after the riots in Tallinn that followed the transfer of the Soviet war memorial, the “Bronze Soldier,” in spring 2007.

Bäckman has launched several blogs, which he uses to spread disinformation about politics in Russia, Finland, and the Baltic States. Many well-known critics of Russia’s current regime are constantly being targeted with verbal attacks in Bäckman’s various blogs. Those at the receiving end of Bäckman’s verbal abuse include, among others, Jarkko Tontti, vice-chairman of the Finnish branch of International PEN; Jukka Mallinen, former chairman of Finnish PEN; Finnish political scientist Iivi Anna Masso; Estonian journalist Imbi Paju; Finnish novelist Sofi Oksanen; and Ville Ropponen, chairman of the Finnish association of progressive artists and writers, Kiila.

These absurd allegations are eerily reminiscent of Soviet disinformation campaigns and can be seen as a form of political pressure. Their intended purpose is clearly to intimidate critics and to impose a new form of self-censorship in Finnish public debate. Bäckman has adopted an aggressive tactic of accusing his opponents of defamation, thus deflecting attention from his own libelous allegations against a wide spectre of Finnish cultural and political figures. His latest venture, bringing Russian pro-regime street thugs onto the streets of Helsinki, takes his campaign to a whole new level.

Senior figures in the Russian presidential administration encouraged the creation of the Nashi movement, which by late 2007 had around 120,000 members. The Kremlin’s primary goal may have been to create a paramilitary force to harass and attack Putin’s critics and members of the democratic opposition. Nashists have also inflitrated opposition groups as the regime’s paid spies. Recently, Nashi members claimed responsibility for cyber attacks that crippled Estonia’s internet infrastructure amidst a diplomatic quarrel with Russia in spring 2007.

The demonstrations planned in Helsinki on 23 March 2009 may be part of an attempt by Johan Bäckman and his cohorts to spread Nashi’s venomous intimidation of critics of Russia’s ruling regime outside of Russia’s borders. Bäckman has actively propagated the same inverted logic of “anti-fascism” that Nashists adhere to. Recently, Bäckman launched an initiative to establish a “Russian People’s Party” in Finland. This, and previous ventures, are clearly an attempt to mobilise Finland’s Russian-speakers into supporting Moscow’s cynical, anti-integrationist policies in its “near abroad.”

Oleellista kansainvälisen levityksen kannalta oli se, ettei primäärilähde tarttunut Topix.net :iin kaikkien helposti saataville niin kuin Bloggerista. Näin ollen tiedon välittäjä saa etusijan tietoon verrattuna sen tuottajaan.

David McDuff tekee myös toisen hyvän työn: hän julkaisee WSOY:n tiedotteen Imbi Pajun ja Sofi Oksasen toimittaman kirjan lehdistötiedotteen kirjasta "Kaiken takana on pelko", englanniksi. Näin ollen kansainvälinen yleisö voi saada käsityksen siitä, mistä on kysymys.

Helsinki to mark 20 years since fall of Iron Curtain

Book Presentation

The Finnish-language article compilation "Fear Behind Us All" ("Kaiken
takana oli pelko"), which was compiled by authors and columnists Imbi
Paju and Sofi Oksanen, will be released in Finland in Monday, 23
March.

The publication of the anthology marks 60 years since the March
deportations took place in Estonia and 20 years since the fall of the
Berlin Wall and the Iron Curtain. "This is a book about the price that
Estonia had to pay in order for the most violent utopia known to
mankind to be implemented-- about how Estonians lost their history and
then got it back," reads the press release by the compilation's
publisher WSOY.

The compilation "Fear Behind Us All" addresses the situation behind
the Iron Curtain in occupation-era Estonia and the other Baltic
countries and searches for an answer to the questions of whether the
KGB was able to sway Western representations of history; why victims
of Soviet terror could not talk about their experiences in public and
what has been the effect; and how people managed to get by in a system
supported by fear, discrimination and propaganda.

The collection compiled by Paju and Oksanen is written by well-known
researchers of Estonian history and crimes against humanity,
journalists, figures in society and victims of Stalinist terror,
including President Toomas Hendrik Ilves, Anne Applebaum, Edward
Lucas, Iiva-Anna Masso, Lauri Mälksoo, Enn Soosaar, Sofi Oksanen, Imbi
Paju, Vladimir Bukovsky, James Wertsch, Olaf Mertelsman, Heino Noor,
Aigi Rahi-Tamm, Ivo Juurvee, Jukka Rislakki, Leo Kunnas, Maimu Berg,
Igor Kotjuh, Toomas Hiio, Martin Arpo, Peeter Tulviste, Mart Laar,
Tauno Tiusanen, and many others.

The book release will be followed by a history seminar on the same
topic and the premier of Jüri Reinvere's music and video composition
"Requiem" in the cinema "Orion" at 17.00. It will also be possible to
view the film programme "Fear Behind the Wall" (Pelko muurin takana),
compiled by Sofi Oksanen and Imbi Paju, at the cinema "Orion" from 24
March to 28 April.

Information for journalists

On 23 March at 15.00 the book release will take place in the
Sanomatalo in Helsinki. The creators of the compilations Imbi Paju and
Sofi Oksanen as well as political scientist and columnist Iivi-Anna
Masso will all be given a chance to speak in a discussion led by
journalist Tuomas Enbuske. Questions can also be directed to many of
the authors that will be present, including Toomas Hiio, Martin Arpo,
Jukka Rislakki, Tauno Tiusanen, Ivo Juurvee, Igor Kotjuh and Jüri
Reinvere.

In order to set up interviews with the authors participating in the
book release or the creators of the collection, please contact
katri.wanner@wsoy.fi (Finnish authors) or andry.ruumet@mfa.ee
(Estonian authors) or the compilers directly: imbi.paju@yahoo.com;
sofi.oksanen@luukku.com.

Julkisuus tukee toista julkisuutta kuin seiväs- tai kiväärikeko, syntyy kertomus, tarina, jossa on vuorosanat. Johan Bäckman mainostaa muodollisesti vastustamaansa kirjaa ilmoittamalla jo hyvissä ajoin ennakkoon sitä koskevasta mielenosoituksesta, johon kytketään Venäjän federaation johtava puolue, suurvaltapolitiikka kansalaisjärjestön kautta. Läntisestä vapaasta maailmasta huolissaan olevat tiedottavat toiselta puolelta rintamaa tapahtuman ja sen syyn. Todennäköisesti pienipainoksinan ja WSOY:lle tappiollinen kirja saa hyvän ennakkojulkisuuden, Uusi Suomi saa Helsingin Sanomien ja maakuntalehtien STT:stä riippumattomia omia dramaattisia kulttuuriuutisia sekä kirjan kirjoittajat lisää julkisuutta, jolloin kokonaisuus vahvistaa itseään toimien kuin valkotornado.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti